2006

4.2.06 käytiin toistamiseen rottaporukan kanssa MP-messuilla.

12.3.06 pidettiin kokoperheelle suunnattu ulkoilupäivä linnanniemessä. Tilaisuuteen osallistui muutamia jäseniä. Grillailtiin ja nautittiin "eväistä". Saattoi joku pilkkiäkkin ja joku sai kelkkakyytiä.

17.4.06 Valkosen Esko halusi järjestää "jäsenille" saunaillan "vaatimattomiin mökkipuitteisiin".

6.5.06 Järjestettiin yhdessä Road Rats´n kanssa ns. ruosteenpoistokurssi, Pelloksen syväsatamassa. Ajo-opettajana toimi Ari Tiusanen. Viisi rohkeaa uskaltautui mukaan

24.5.06 Saunottiin Löydön rantasaunalla ns. "kirkkosauna"

25.5.06 Järjestettiin toinen Motoristikirkko. Osallistujia oli edellisenvuoden tapaan oli n.70-80 moottoripyörää. Osallistujia oli kaiken kaikkiaan n.200henk. Tilaisuudessa kerättiin kolehti Ristiinan vähävaraisten lapsiperheitten hyväksi.

9-11.06 Tehtiin "Ruunatreffen II" Ruoveden Haapasalossa. Lauantaina käytiin ajamassa Näsijärven ympäri. Samalla käytiin morjenstamassa. MC CORONAA Lavajärvellä, heidän järjestämässä Rutakkorallissa. Lauantai-iltana käytiin kovanluokan Mölkky kamppailu, jonka voitti Hanna ja sai palkinnoksi Trampbikers viirin.

16-18.06 Ladies´ Bike Club vietti perhetapaamisen merkeissä viikonloppua Hotelli Heimarissa. Perjantaina käytiin Ravintola Sataman Valoissa vähän rokkaamassa Black Devilsien tahdissa. Lauantaina lähdettiin puolenpäivänaikaan yhteiselle ajolenkille. Suunnattiin kohti Puumalaa, jossa käytiin syömässä Sahanlahdessa Sieltä suunnattiin Sulkavan kautta takaisin Hotelli Heimarin Auralaan. Heimarissa Ladiesit pitivät mukavia kilpailuja, joihin myös me osallistuttiin. Saatiin otettua yhteinen potrettikin, johon ei kaikki kerinneet osallistua.

8.7.06 Järjestettyyn Miesten III:lla, ei ollut suurta yleisöryntäystä. Tramppareiden lippua kannoimme kuitenkin ylpeästi loppuun saakka. Seitsemän "MIESTÄ" saapui maaliin ja kaikki palkittiin lahjakortein. Retkeltä saimme kaksi uutta jäsentäkin, Simon sekä Markun.

15.7.06 Oltiin mukana ajelemassa Iron Butt Association Finland ry:n järjestämän Saimaan ympäriajossa. Lähtö oli ST1:ltä klo 10.00. Yhteensä pyöräkuntia oli 12. Illalla reitti päättyi Lappeenrantaan. Tramppareiden rautaperseistä mukana oli Tapsa, Harri ja Tallu. Karia tuuraamassa oli Sari.

21.7.06 Osa Tramppareista oli näytillä Ristiinan markkinoilla. Ruokittiin markkinaväkeä maukkaalla rokalla ja hatutettiin halukkaita.

31.7.06 Pidettiin yleinen kokous ST1:llä, jossa valittiin Trampbikerseille hallitus, Miia ei ehtinyt kuvaan. Presidentiksi valittiin Harri, vice presidentiksi Kari, treasureriksi Sari, memberiksi Tapsa, vice membereiksi Annika ja Miia. Kokouksessa luotiin myös Trampbikereille säännöt. Paikalla oli jäseniä päättämässä asioista ihan kiitettävä määrä, kuvaan ei tosin kaikki kerenneet. Kiitos kaikille mukana olleille ja kiitos luottamuksesta.

25.9.06 Pidettiin iltakirkko. Osallistujia ei ollut liikaa. Kirkkoherra Jyrki Koivikko sanoikin: laatu korvaa määrän. Kirkon jälkeen juotiin kirkkokahvit yli 400v. vanhan alttarin alla. Kirkkokahvituksen tarjoamiseen osallistui Trampbikersien lisäksi Ristiinan K-market.

5.12.06 Vietettiin kerhon pikkujouluja Suomenniemellä Pitopalvelu Rosetin Mutterituvalla. Osallistujia oli melkein 20!!!, jee. Tuli saunottua ja syötyä, rohkeimmat kävivät myös uimassa. Joulupukkikin kävi väkeä morjenstamassa, ja melkein kaikki "kiltit" saivat paketin. Kävimme myös katsastamassa kylän eksoottisemmat kapakit. TÄSTÄ löydät kuvia, jos kiinnostaa. Yksi jäsenistämme muuten palkittiin myös valkoisen-ristinansiomerkilläkin.

26.12.06 Harri


PALUU

© Trampbikers