2022

1.12022 Uusivuosi ja uudet/vanhat kujeet.

Koronavuosi taitaa tulla tästäkin, joten toimintaa varmaan rajoittaa jonkin verran.

Niillä toiminnoilla mennään mitkä tuntuu järkeviltä ja mihin saadaan talkooporukkaa mukaan

Vuosikokoukset on pidetty ja siitä on hyvä jatkaa.

9.4 Käytiin Närhilän laavulla paistamassa rasvakaapelia ja vähän muutakin evästä kera nokipannu kohvien.
Kymmenkunta Trampparia saapui paikalle tyrisemaan ja parantamaan mualimoo.
Tästä kuvatallenteisiin

25-28.8.2022 Vietettiin Ruunatreffen XVIII. Paikkana tuttu ja turvallinen Villa Finlandia.  Vähäisen osallistuja määrän vuoksi hyväksyttiin yksi vieraileva tähti, eli Savonmuan rinsessa (TILLU). 7+1 oli tämänkertainen vahvuus. Paikalle osa porukkaa saapui jo torstaina. Syötiin ja saunottiin niin maan perusteellisesti rantasaunalla, kuin Villan sähkösaunallakin. Kelit olivat vallan mainiot, niin pitihän se käydä myös kaupungilla Kavaljeerin terassillakin näytillä. Mölkky pelattiin parin kerran tauon jälkeen. Kyllähän oli taas tiukka kisa. muutaman kerran oli porukkaa katkaisemassa kisan, mut sitten tuli ylilyöntejä ja peli jatkui. Lopulta yllätys yllätys, Vice voitti ja ylipäätään kärkikolmikossa ekakertaa. Tätä vielä kirkasti, kun Sari tuli kolmanneksi. Nukke pokkasi hopian. Kolmikko palkittiin Satkun pitsoilla.  Kuvia löytyy täältä

5.12.2022 Vietettiin kerhon pikkujoulut Metsälinnassa. Sauna oli päällä, mutta vain "Päälliköiden" nahka kesti lämmintä. Sari laitoi Joulua että saatiin tila nätiksi. Sirpa ja Sarii luki Jouluevankelin tälläkertaa Karjalan murteella. Kahvila Ravintola Saimaa toimitti meille evästä siihen malliin että varmasti riitti. Ruuan jälkeen Sirpa ja Sari pitivät meille Jouluaiheisen kuunnelman pantomiinin kera. Ilmesesti ollaan oltu kilttejä, kun Joulupukki toi kaikille lahjoja. Tässä kuvia